Kunias, rohkea ja latautunut - Kainuun Sanomien kritiikki

Teatteri

Sudenmorsian, Kajaanin harrastajateatteri. Ensi-ilta 30.3. Generaattorilla. Aino Kallaksen romaanin pohjalta dramatisoinut Karoliina Kuvaja. Ohjaus, koreografia ja valosuunnittelu: Karoliina Kuvaja. Visualisoija: Katri Kuvaja. Musiikin sävellys: Juho Hannikainen, Samppa Heikkinen, Matias Nieminen, Sara Saxholm. Esiintyjät: Hanna-Mari Hotta, Aliina Tella, Samppa Heikkinen, Aki Moilanen, Ilkka Niskasaari, Anni Koskela, Anni Mikkonen, Iiro Tuovinen, Kim Kihlström, Anttiesko Ronkainen. Orkesteri: Samppa Heikkinen, Juha Karjalainen, Jari Karjalainen, Aki Moilanen, Juho Mäkäräinen, Matias Nieminen, Anttiesko Ronkainen.

Kaunis ja hurja – sellainen on Kajaanin harrastajateatterin klassikkoa avaava Sudenmorsian. Karoliina Kuvajan ja aiheelle antautuvan työryhmän käsissä Aino Kallaksen myyttinen tarina viettiensä valtaamasta Aalosta ja yhteisön tuomiosta taipuu esitykseksi, jota voi todella lukea monin tavoin.

Vaikka se ei lukitse yhtä tulkintaa, se on esityksenä selkeämpi ja tarinana ymmärrettävämpi kuin aiemmat näkemäni Sudenmorsiamentoteutukset.

Intohimosta ja vapaudesta, rakkaudesta, halusta ja mustasukkaisuudesta, yksilöstä ja yhteisöstä, naisen oikeudesta päättää itse, olipa kyseessä hänen kutsumuksensa tai seksuaalisuutensa – kaikesta tästä näyttämöballadi kertoo.

Yhteen tuntiin Kuvaja ja ryhmä ovat tiivistäneet olennaisen ihmissudeksi muuttuvan, Metsän hengen valtaan joutuvan Aalon kohtalosta. Yhteisön demonisoima Aalo ei voi enää naisen hahmossaan palata kylään ja kotiin, miehensä ja lapsensa luo.

Valinta jakaa Aalon rooli kahdelle ja Priidikin, hänen metsänvartijamiehensä, rooli kolmelle näyttelijälle tuo lisää sävyjä tulkintaan. He toistavat ja jatkavat repliikkejään.

Aalon ja Priidikin tarinaa kertoo myös kyläyhteisö tragedian kuorona.

Näyttelijäntyöstä välittyy luonteva läsnäolo. Ilmaisussa on herkkyyttä, jopa outoa suloutta, joka vuorottelee vimmaisen, fyysisen liikkeen kanssa. Arkaainen teksti on omaksuttu vivahteineen. Se soljuu kauniisti.

Tiheätunnelmainen, musiikin ja läähätyksen tahdissa sykkivä esitys viettelee katsojan samalla tavalla kuin susien kutsu Aalon. Orkesteri myötäelää tarinaa, vie sitä eteenpäin sen sisältä käsin.

Samoin kuin musiikissa kulkee Aalon kehtolaulu ja Priidikin teema, puvustus osoittaa Aalot, Priidikit ja Aalon muodonmuutokset. Hieno yksityiskohta ovat Priidikin paidan havuaiheet.

Näyttämöratkaisussa yleisö on osa kyläyhteisöä. Katsomon tuoleista muodostuu piiri, jossa on neljä kulkuaukkoa esiintyjille. Näyttämön takaosassa soittavat sudet orkesterina. Musiikki ja jalkojen töminä esiintyjien kiertäessä kehän ulkopuolella siirtyy fyysisinä tuntemuksina kehoon.

Vellova liike aitauksen sisällä tuo mieleen poroerotuksen kirnun.

Pyynnöstä me siirrämme tuolejamme metrin sisemmäs: kehä Aalon ympärillä käy yhä ahtaammaksi.

Yhteisön jäseninä me saamme myös valita paikkamme, kun murhenäytelmä rikkoo ihmisten yhteydentunteen. Me hajaannumme.

Sinikka Viirret

Linkki Kainarin sivuille tästä.

Yksi yö

Jos kiire vie minut ruttuun, niin jännitys menee minun jalkoihin. Jo hamasta nuoruudesta (hah) on minun ensi-iltajännitys näkynyt kipuiluna koivissani. Yleensä nilkat on ensimmäiset ongelmat, pari vuotta sitten yhtä musiikkiteatteribiisiä tehdessä oikeaa jalkapöytää piti sitoa koko ajan ja lonkka oli ihan tukossa. Takuuvarma ensi-illan merkki on se, että nyt vasen polveni tuntuu koko ajan siltä, että se saattaa muljahtaa paikaltaan. Onneksi nyt minä voin rauhassa jalkavammailla, koska ei ole painetta olemisesta ja liikkumisesta lavalla. Mutta vähän saan naureskella omille psykosomaattisille vammoilleni.

Eilen oli ensimmäinen yleisöläpimeno, sali oli puolillaan. Veto oli tosi hyvä, se meni jo hyvinkin esityksestä. Kirjoitin kyllä merkintöjä kynä sauhuten, mutta silti vedon henki oli se, että sain itsekin katsoa kuin esitystä. Erkaantumisprosessi on käynnissä, esiintyjät ottavat teoksen itselleen - asia josta iloita.

Tänään on kenraali, joka on täynnä paikanvarauslistan perusteella. Se on hyvä.

Juttu on hieno, nyt voin jo niin sanoa. Ja tarina kantaa, esiintyjäntyö kantaa, kunhan kaikki vaan itse siihen uskovat. Ja Kallaksen maailmasta tulee taas totta tunnin ajaksi. Saan olla ylpeä tästä gruposta, ja kaikki saavat olla ylpeitä itsestään.

Vielä viimeinen pinnistys tänään. Vielä yksi puristus ja toimen tiivistyminen. Sitten ollaan valmiita huomiselle.

Esityksen puffi-juttu tämänpäiväisessä Kainuun Sanomissa, vilikaseppa täältä.

Karo

Painotuore juliste, muste lienee jo kuivunut.

Voi miten jännittävää oli tämä tämmöinen -pääsin tekemään julistetta Sudenmorsiameen. Ilo on aina opetella jotakin uutta, ja tässä prokkiksessa on taas tullut sitä jotain, mitä muistella myöhemmin. Julistetta läheteltiin kiivaasti edes-takaisin Karon kanssa -mikä fontti? onko nenä liian varjossa? tätäkö tarkoitit limittämisellä? onko päivämäärät oikein? Kirjapainoon se sitten lopulta lähti. Valmis versio on tallennettu 21.3.2012 klo 13.59. Painos alkaa olla jo levinneenä ympäri kaupunkia, nyt kun "jouluun" on  enää kolme yötä.

Huh.

Katri.

Pressikuvat otti Eeva Arffman. Jos tarvitset painokelpoiset versiot näistä kuvista, ota yhteyttä meihin.

Etualalla Hanna-Mari Hotta ja Aliina Tella

Aliina Tella ja Aki Moilanen

Hanna-Mari Hotta ja Ilkka Niskasaari

Samppa Heikkinen ja Aliina Tella

Etualalla Anni Koskela, Kim Khilström ja Anni Mikkonen

Juostessa, hengittäessä

Ensi-iltaviikon maanantai, ja tunnelma sen mukainen.

Monta pientä asiaa, mitä pitäisi tehdä - lampun vaihdosta housujen lyhennyksiin ja tiedotteen kirjoittamiseen. Maiju on jakamassa julisteita, Elisa suunnittelee käsiohjelmaa. Eilen oltiin Eskon ja Jaskan kanssa rakentamassa taas vähän lisää valoja, eikä puuha tainnut vielä siihenkään loppua. Onneksi produktiossa on mukana muutama työharjoittelija, että saa rauhassa delegoida tekemistä. Hulluksihan tässä muuten tulisi.

Vaikka kuinka valmistautuu viimeiseen viikkoon ja yrittää tehdä kaiken ajallaan valmiiksi, jää aina kuitenkin hirveästi tekemistä viimeisille päiville. Puhumattakaan muista työkiireistä ja deadlinesta. Mutta niin sitä on vaan ajateltava, että erityinen on tämä viikko - ja sen erityisen piikkiin jaksaa tehdä vähän enemmänkin kellon ympäri työpäiviä.

Lauantainen läpimeno oli varsin hyvä kolmanneksi läpimenoksi. Asiat oli mallillaan, mutta juttu jäi kaipaamaan ajattelemista ja rauhaa. Esitys kestää vain tunnin, mutta se tunti onkin sitten täysi ja intensiivinen. Läpimenoissa huomaa sen, miten ympyränmuotoisessa katsomossa kukaan ei voi jäädä illuusioon etteikö olisi lavalla. Kaikki näkyy ja kuuluu, ja esitys vaatii kaiken intensiteetin. Jos esiintyjät katoavat omaan maailmaansa, ja kuoro alkaa harhailemaan omilla poluillaan, tragedia särkyy heti. Tässä tehdään töitä hirveän herkillä asioilla, ja sitä yksityiskohtaisuuden merkityksellisyyttä ei voi unohtaa.

Tänään on valmistava läpimeno, johon tulee teatterikerholaisia katsomaan. Viimeisimmästä läpimenosta on kaksi vuorokautta. Hauskaa nähdä, mitä tämä ajatuksen tauko on tuottanut lavalle.

Karo

Työryhmä esittäytyy, 15. osa

Hei,

olen Matias Nieminen, 19-vuotias kajaanilainen muusikko-opiskelija. Harrastajateatterin toiminnassa olen nyt mukana kolmatta vuotta. Aloitin kesäteatterissa 2010 soittamalla Fedja-sedässä, minkä jälkeen kokemusta on kertynyt muista produktioista erinäisissä musiikkiin ja ääneen liittyvissä tehtävissä.

Sudenmorsiamen työryhmässä olen mukana soittamassa, säveltämässä ja sovittamassa, sekä ensimmäistä kertaa vastaamassa äänitekniikasta. Työryhmän ja ohjaajan iloksi harrastan myös väärien mielikuvien luomista, sekä huumorin tekemistä asioista, joiden lavalla ei kuuluisi olla huumoria.  

Fiilikset proggiksesta ovat tällä hetkellä hyvin korkealla. Kirjoittamishetkellä, eli kolmen läpimenon jälkeen, ovat omat päänsisäiset mietteet esityksestä ja omasta tekemisestä alkaneet selkeytyä ja muovautua, tehden tekemisestä levollisempaa turhan säätämisen ja häsläämisen sijasta. Ensi-iltaa odotellessa.

Elä hättäile, istu mättäille

Eilen illalla oli tekninen läpimeno ja uitettiin kerralla Jaska ja valoajot Morsiamen maailmaan. Läpimeno oli sangen onnistunut siihen nähden, että se oli vasta toinen koko porukalla. Tänään vuorossa on pressikuvat ja läpimeno, johon tulee taas muutamia katsojia. Huomenna vietetään lepopäivää, ja sitten vedetään läpi ma, ke, to. Tiistai on vielä varattu mahdollisille kohtaustreeneille ja hinkkauksille. Ei enää paljoa jäljellä!

Viimeaikaisia huomioita:
Tykkään tehdä valoja, silloin kun siihen saa keskittyä rauhassa, eikä ole kiire.
Parasta valojensuuntausmusiikkia on Angelo Badalamenti.
Kunhan esiintyjät muistavat ajatella lavalla, kohtaukset rullaa hyvin ja maailma on kokonainen.
Jos kohtauksen rytmi hukkuu, sitä ei saa kiirehtimällä kiinni.
Koreografioiden tekeminen on vaativaa, mutta hiton hauskaa.
Morsian leikkii herkkyyden ja rajuuden, lempeyden ja väkivallan rajalla - ja siinä rajalla on hyvä olla.
Tanssimatot koko tilaan tuo heti uutta potkua esityksen henkeen.
Esitys on esiintyjille hirveän intensiivinen, ja lavalla ei todellakaan voi nukkua.
Ajattelemalla ja luottamalla kokonaisuudesta tulee yhteinen.

Kolme esitystä yhdestätoista on nyt loppuunvarattu. Muihin esitykseen satunnaisia varauksia. Jos mielii tulla katsomaan esitystä johonkin tiettyyn esitykseen, kehotan varaamaan liput heti.

Juliste tuli eilen painosta, ja se näyttää upealta. Maanantaina Maiju saa lähteä kylille levittämään sanomaa ja teippiä. Keskiviikkona pidetään pressi. Perjantaina juhlitaan.

Vielä on valojen kanssa säätöä, kun tilan tekniikkavastaava on ollut viikon lomalla, eikä apua ongelmiin ole saanut. Muutama piuha pitää vielä tehdä, että saadaan loputkin hehkut kattoon. Onneksi mitään suurempia ongelmia ei (ainakaan vielä) ole ilmaantunut.

Nyt on mieli luottavainen, katsotaan mitä läpimeno tuo tullessaan. Kahden viimepäivän "elä hättäile, istu mättäille" -mentaliteetti on tuottanut tulosta. Pikku hiljaa kaikki kirkastuu.

Karo

Harjoitus tekee mestarin

Vanha klisee, mutta pitänee paikkansa.
Ainakin kolmas Priidikin paita on jokseenkin täydellinen kankaanpainoseulan jäljiltä. Vai liekkö kankaanpainaja kehittynyt... Salista kuuluvat harjoitusten äänet saavat myös ihon kananlihalle. Kuinkahan käy katsojan, joka on keskellä tapahtumia? Viikon päästä nyt on ensi-ilta. Visualistin pää on suhteellisen seesteinen, vaikka Priidikin housut ja Liisun huivi odottavatkin vielä löytäjäänsä kirppiksillä. Huomenna otetaan pressikuvia, tänään tuli juliste painosta. Hurjaa!

Maalitahraisin käsin: Katri

Työryhmä esittäytyy 14. osa

Hei, olen Ilkka Niskasaari, 21 vuotias Kajaanilaissyntyinen miehenalku/mies. Arkisin käyn töissä lasten iltapäiväkerhossa jossa olen oppisopimuksella töissä. Vapaa-ajallani harrastan konsoleiden pelaamista, teatterin tekemistä, huilunsoittoa ja yleistä hengailua.

Olen ollut harrastajateattarilla reilu kaksi vuotta jonka aikana olen ollut mukana useissa produktioissa. Roolini sudenmorsiamessa on metsänvahti Priidik.

Minulla on koira nimeltä Ben. Hänellä on toinen silmä erivärinen, sininen. Me asumme kahdestaan kerrostalossa, mutta Ben on myös hoidossa veljeni ja hänen tyttöystävänsä luona päivisin kun käyn töissä. Hän tykkää frisbeestä, makkarasta, nuolemisesta, hätäilemisestä ja muista asioista mitkä eivät poikkea koirien yleisestä käyttäytymismallista. 

Ajasta ja ajattomuudesta

Treeneihin on tullut ikävä vieras. Se alkaa kopsutella selkää jo hyvissä ajoin ennen treenejä, ja jää istumaan olkapäälle koko treenien ajaksi. Se kuiskailee ja manailee korvaan lempeästi, tietäen aiheuttamansa reaktion. Se tarttuu hellästi kiinni tukasta ja kutittelee päänahkaa. Ja saa kylmät väreet kiitämään ihoa pitkin.

Tuo pikku viholainen on kiire. Jos vielä viikko sitten ajattelikin ajan riittämistä toiveikkaasti, on nyt tunnelmat vaihtuneet. Kiire on tuonut treeneihin kellon tikityksen ja aikataulut, joita täytyy seurata minuutilleen, jos miettii ehtivänsä tehdä kaiken mitä haluaa. Neljä tuntia on hirveän lyhyt aika treenata, ja semminkin kun treenit sijoittujat yleensä klo 18-22 väliseen aikaan, on tuhti treenipaketti aina vähän liiankin tuhti. Neljä tuntia sydämen tykytystä ja kellon seuraamista - en suosittele kellekään.

Minä olen viime aikoina herännyt aina aamulla klo 6.37 (kyllä, tasan! ja aina ilman herätystä), ajatukseen treeneistä, kiireestä ja jostakin tietystä kohtauksesta, josta pitää muistaa sanoa tietylle esiintyjälle sananen. Morsian on nyt vääjäämättömästi minussa; päässä, kehossa, unissa. En osaa enää oikein puhuakaan muusta kuin esityksestä. Nyt eletään Pühalepaa, kahden kuukauden päästä jo jotain muuta.

Minut kiire vetää ruttuun. Pulmat näyttämöllä vievät minut kippuraan, jossa mikään ei liiku. Huomaan, että olen huonompi lentämään treeneissä, koska luotu kiire katkoo siipiä. Mutta toivon, että minusta ei ainakaan vielä ole tullut kiireen alla ihmishirviötä, ja toivon, että siltä muodolta säästyisin nämä viimeisetkin päivät.

Mutta on turha jäädä itkemään kaatunutta maitoa. Viimeisten viikkojen kaaoksessa on myös se onni, että kaikki esiintyjät ovat hyvinkin herkillä tilanteen suhteen. Kaikki tiedostavat ajan vähyyden ja työskentelystä tulee heti täsmällisempää - tavoite on yhteinen.

Tänään hinkataan taas juhannuskarkeloita, kutsun ja manauksen voimaa, sekä etsitään epätoivon muotoja kuutamoisessa metsässä. Yhdeksän päivää ensi-iltaan.

Karo

Riittämättömyydestä ja riittämisestä

Jos minulla olisi rajattomasti aikaa, lukisin valtavan määrän kirjoja, katsoisin paljon elokuvia ja kuuntelisin hirveästi musiikkia. Jos minun ei tarvitsisi huolehtia ohjaamisen lisäksi muista töistä tai koulusta, voisin keskittyä täysin Kallaksen maailmaan. Jos ei tarvitsisi keskittyä arjen pyörittämiseen Sudenmorsiamen lisäksi, voisin upota romaanin maailmaan täydellä sydämellä ja kadota sinne.

Kaikella on puolensa, ja ehkä on myös hyvä, että joku asia pitää minut kiinni tässä todellisuudessa. On hyvä välillä pudota runollisen myyttisestä maailmasta tähän hetkeen siivoamaan vessoja, maksamaan laskuja ja miettimään, milloin ihmeessä ehdin kirjoittaa 50 sivua asiatekstiä valmistumista varten.

Olen ihminen, joka on vietävissä. Hullaannun hetkessä ideoista, ajatuksista ja maailmoista, jotka sinä samana hetkenä tuntuu vain ainolta mahdolliselta, ainoalta tärkeältä. Haalin käsiini kaiken mahdollisen materiaalin, ja katson hetken todellisuutta vain sen materiaalin kautta. Näin on käynyt muunmuassa hahmoterapian, Eino Leinon, dramaturgian, nostalgian ja Sudenmorsiamen suhteen. Olen upoksissa, kunnes ajatus täyttyy, kunnes löytyy seuraava asia, jota kohti kulkea. Olen nopea rakastuja, kiihkeä rakastaja, mutta yllättävän ailahteleva myös toisten todellisuuksien suhteen.

Kun on vajaa kaksi viikkoa ensi-iltaan ei voi alkaa harmittelemaan ajan vähyyttä. Tai voi, mutta ei se anna tilanteelle mitään uutta - tai ainakaan lohduta viimeisten hetkien kaaoksessa. Mutta niin vain tulee mieleen, että jos saisin vielä yhden vuoden valmistautua (ikäänkuin puolitoista ei riittäisi), tai edes muutaman kuukauden, muutaman viikon, niin ajatukseni olisi taas kirkkaampi, ja maailma näin syvenisi vieläkin suuremmille tasoille.

Anne Bogart, jenkkiläinen teatteriohjaaja, lausuu kirjassaan Ohjaaja valmistautuu sanasen siitä, miten ikinä ei pidä alkaa arvottamaan tilannetta jossa ohjaa. Aina olisi voinut valmistautua enemmän, aina olisi voinut olla suotuisammat olosuhteet, aina olisi voinut tehdä asioita eritavalla. Mutta kun esitys valmistuu, se valmistuu sen todellisuuden läpi, jossa ohjaaja ja työryhmä sillä hetkellä on. Ja se riittää.

Ja Sudenmorsiamesta tulee hieno esitys. Siinä näkyy se maailma ja todellisuus, missä työryhmä tällä hetkellä kulkee. Se on tekijöidensä näköinen esitys, valottaen Kallaksen maailmaa sen omista lähtökohdista. Ja se tekee siitä arvokkaan.

Ja se tuntuu hyvältä.

Esitysten valoajaja oli hetken kadoksissa, mutta onneksi löysimme työryhmäämme Niskasaaren Jaakon, joka pelastaa tästä pulasta. Skitsofreeninen ohjaaja/valosuunnittelija/dramatisoija/koreografi -persoonani on päässyt viimein tekemään valotilanteita ja olen onnellinen, että pian voin heittää sen pallon Jaskalle. Tänään upotaan taas maailmaan Ruthin, Aalojen ja Priidikien kanssa, ja huomenna mukana on taas koko esiintyjäporukka. Viikonloppuna on vuorossa tekninen läpäri ja ensimmäinen valmistava. Ensi-iltaa kohti.

Karo

Työryhmä esittäytyy, 13 osa.

Hei

Nimeni on Anni Koskela, mutta generaattorilla minut tunnetaan Kossuna. Olen 15-vuotias kohta peruskoulun loppuunkäynyt yläkoululainen ja asun Kajaanissa. Teatteri on aina ollut minulle rakas harrastus. Olen harrastanut sitä jossain muodossa noin 9-vuotiaasta lähtien. Teatterin lisäksi pidän lukemisesta, löhöilemisestä ja itsekseni tanssimisesta.

Ennen Sudenmorsianta olen ollut mukana kahdessa kesäteatteriesityksessä ja yhdessä talviproduktiossa Kajaanin harrastajateatterilla. Sudenmorsian on minulle kuitenkin ensimmäinen varsinainen näytelmä, jossa minulla on roolihahmo, joten kokemuksena Sudenmorsian on ollut melko erilainen edellisiin produktioihin verrattuna. Oman roolihahmon tutkiminen ja hahmottaminen on ollut mielenkiintoista ja hauskaa ja odotan innolla ensi-iltaa ja esityskautta!

Tuulessa

Jotakin on tapahtunut. Viimeiset kolme treeniä on mennyt paljolti keskustellessa ja avatessa. Asiat ovat alkaneet kirkastumaan, ja samaan aikaan neljätuntisissa treeneissä keritään käydä vain kahta tai kolmea kohtausta yhteensä. Tahti muuttui alun hoppuilun jälkeen verkkaiseksi, mikä tuntuu tähän vaiheeseen vähän laittomalta. Mutta kohtaukset vaativat nyt tämän työn, ja sitten mennään hitaammin, jos niikseen on.  Meillä on ensi viikolla vielä kolmet esiintyjien treenit ja näin saadaan keskityttyä niihin kohtauksiin, jotka tältä viikolta jää puuttumaan.

Mutta keskustelun vaikutus on ihan uskomaton. Jos puolitoista viikkoa sitten näyttämöllä kulki esiintyjiä, jotka osasivat tekstin ja sen vanhan hengen rytmityksen, nyt siellä alkaa olla jo kokonaisia henkilöitä, jotka hengittävät itse tarinaa.

Kuoron määrän lisääminen oli oikea ratkaisu. Sisältö tuottaa taas muotoa ja toisin päin. Tarina alkaa rullaamaan.

Pieniä ongelmia on ollut porukan terveyden kanssa. Tällä hetkellä yhdeksästä esiintyjästä kolmella on jalka jollain tavalla liikuntavammana, ja noin kolme on flunssassa (kuin myös minä). Nyt täytyy vaan toivoa, että suunta on sairastumisista pois päin - muutenhan tässä ollaan kohta ihan pulassa.

Tänään duunaillaan vähän intohimon aiheuttaman jopa päihtyneen tunteen kanssa, etsitään juhannuskarkelointia, kuljetaan kohti synnytystuskia ja niistä ohi, sekä juostaan. Ja sen jälkeen, välikaronkka! Jau. 13 päivää ensi-iltaan.

Karo

Meitä kutsuu maa

Moikka.

Tässä lomaltapaluu filiiksissä kirjottelen. Loma tuli tarpeeseen ja nyt alkaa tiukka rutistus kohti ensi-iltaa. Vähän tahmaista oli arkeen palautuminen mutta sieltä se työinto alkaa taas pikkuhiljaa nostaa päätään. Eilisissä reeneissä puhuttiin (tai Karo puhu) jutusta ylipäätään ja että mitä tällä jutulla halutaan kertoa ja mihin suuntaan viedä. Siis aikalailla uusia tuulia puhalsi eilen tämän jutun purjeisiin ja lisää tekstiäkin saatiin. Lisättiin siis kuoro joihinkin väliin tarinaa kertomaan ja sillä tavoin myös asioita selkeyttämään. Musat alkaa olla sävelletty mutta vielä pientä sovitushommaa pitäs tehdä mutta aika pieniä hommia nekin. Viime viikon läpärissä huomasin että oli välillä vaikeaa keskittyä näyttelemiseen kun mietti miltä jokin biisi kuulostaa. Joo mutta musat toimii erittäin hyvin ja olen siitä hyvin iloinen.

Tänään reenillaan illalla pienellä porukalla Priidikien ja Aalojen voimin. Sitte vielä pe ja la reenit ja välikaronkkaloimaan.

-Samppa

Työryhmä esittäytyy osa 12

Hei!

Olen Hanna-Mari Hotta 28-vuotias kajaanilainen. Sudenmorsiamessa olen mukana näyttelemässä. Valmistuin vuonna 2009 teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulusta. Tällä hetkellä olen päivät työharjoittelussa  G-voiman iltapäiväkerhossa ja tiistaisin ohjaan Kajaanin Harrastajateatterin teatterikerhoa. Vapaa-aikanani tykkään katsella elokuvia ja lukea hyviä kirjoja. Tällä hetkellä olen erityisesti koukussa Twin Peaksiin.
Sudenmorsiamen maailmaan on ollut mahtavaa sukeltaa.  Jännittävät ja työntäyteiset kaksi ja puoli viikkoa edessä ennen esityksiä. Nähdään!

Ajatuksen lomasta

Morsian vietti melkein viikon tauon ensimmäisen läpimenon jälkeen, ja nyt myös radiohiljaisuus on päätetty. Bändi on ollut eilen treenaamassa jälleen, ja huomenna lähdetään taas esiintyjien kanssa puurtamaan. Tauko teki hyvää, juttu sai hengittää hetken rauhassa ja mieli esityksen suhteen on taas astetta kirkkaampi. Viimeiset kaksi ja puoli viikkoa treenejä tiivistää ajatuksen - töitä on vielä paljon edessä.

Ensimmäinen läpimeno oli luonteensa mukainen, mutta se myös avasi paljon uusia näkökulmia ja ajatuksia. Huomaan, että oma ajatukseni ei ole ollut tarpeeksi kirkas jutun suhteen, ja jollain raiteilla ollaan menty osittain vääriin suuntiin. Johtuuko se sitten ajatuksen epävarmuudesta vai pohjatyön vajavaisuudesta, en ole varma - luultavasti kummastakin yhtä kaikki. Mutta kokonaisuus toimii, bändin olemassa olo kirkastaa heti paljon myös tekemistä, ja olo on toiveikas. Töitätöitätöitä, ja asiat loksahtaa paikoilleen.

Tarinan traaginen luonne ja esityksen suuri tragedia kaipaa vahvistusta ollakseen puhtaasti esikuviensa kaltainen. Esityksen kuoroa täytyy kasvattaa - sitä vaatii jo muoto kuin esityksen sisältökin. Kävin Helsingissä ollessani taas kirjastossa kaivamassa matkaani kasan minulle suositeltuja kirjoja, jotka avaavat ja artikuloivat myös omaa ajatustani, joka on vielä kesken. Mukana tällä matkalla minulla on mm. Rene Girardin Väkivalta ja pyhä sekä Simon Goldhillin How to Stage Greek Drama Today. Kirjat on jo takakansiensakin perusteella vahvasti ajatuksia herättäviä, vaikka Goldhill ei suoraviivaisesti autakaan Kallaksen kanssa. Tuntuu, että vihdoin ja vasta nyt olen päässyt kiinni esityksen todelliseen luonteeseen ja pelko ajan loppumisesta kesken on suurempi kuin koskaan.

Tiivistymistä odotellen, sormet syyhyten harjoittelunpariin kaivaten,
Karo

Ensimmäisen läpimenon kynnyksellä

Kohtauksia treenatessa toisto on asia, jolla pelataan. Kohtaukset aloitetaan ja keskeytetään, mennään loppuun ja sitten taas uudestaan. Kohtauksia harjoitellessa voi kokeilla ja heitellä esiintyjille tunteita ja intentioita, tahdonsuuntia ja ajatuksia. Lyhyempiä pätkiä treenatessa on vapaus kokeilla niitä naurettavimpiakin ideoita - koska kaikkihan täytyy kokeilla - ja nauraa sitten sen päälle, jos juttu ei toimi ollenkaan. Ja kun esiintyjien kanssa on kerinnyt tunnin treenata yhtä puolen sivun kohtausta kokeillen ja keskustellen, löytyy aina lopulta se suunta, johon kohtaus on hyvä jättää. Löytyy se hetki, jossa maailma avautuu, jossa hetkestä tulee todellisuutta, jossa esityksen logiikka toteutuu. Aina näin ei tietenkään tapahdu, ei kaikki treenit voi olla pelkkää timanttia, mutta viime aikoina sangen usein asiat ovat loksahdelleet.

Näin ensimmäisen läpimenon kynnyksellä alkaa pohtia treenaamista, kohtausharjoitusten ja läpimenojen merkitystä. Nyt ollaan pidetty kahdet kohtausharjoitustreenit yhtä kohtausta kohti helmikuun aikana. Kahden viimeisen päivän aikana mentiin kaikki kohtaukset liimaten mukaan bändin soittamat biisit. Vaihtoja kohtauksesta toiseen katsottiin, muutamia enemmänkin, mutta suuria kaaria ei vielä näissä treeneissä nähty, koska montaa kohtausta ei saatu yhteen putkeen mentyä. Tämä on harmillista, koska siten tämänpäiväisen läpimenon suhteen lähdetään todella soitellen sotaan.

Mutta ensimmäinenkin läpimeno on aina tehtävä. Vaikka se olisi pelkkää sähellystä ja häsläystä, unohtelua ja muistelemista. Ensimmäinen läpimeno ei yksinkertaisesti voi olla pelkkää timanttia, se on harjoitus kaiken muun harjoittelun lomassa. Ja kohtaukset, jotka ovat jo löytäneet todellisuutensa, voivat kadottaa sen muistelun keskellä, ja yleensä tämä aiheuttaa lähinnä turhautumista esiintyjien keskellä. Ja yleensä turhaumassa esiintyjien kritiikki kohdistuu heitä itseään kohtaan, vaikka pitäisi muistaa antaa armoa itselle ja harjoittelulle - ei kaikki voi tapahtua hetkessä. Mutta ensimmäinen läpimeno on portti johonkin syvemmälle; tie joka täytyy kulkea, että pääsee pidemmälle. Ja siitä se kokonaisen maailman hahmottuminen lopulta vasta alkaa.

Juttu kaipaa jo ehdottomasti läpimenoa. Esiintyjät saavat selville oman kaarensa, bändi hahmottaa mitä esitystä tässä ollaan tekemässä, minä näen kokonaisuuden ja näen vihdoin mitä siellä on liikaa, mitä sieltä puuttuu, mikä toimii ja mikä ei. Ja ensimmäisen läpimenon jännittämisen lisäksi tänään saa myös vähän jännittää sitä, että katsomossa istuu jo ihmisiä - lähinnä muuta työryhmää. Odotan tätä iltaa kuin joulua; vatsa kipristellen ja leveä hymy huulilla. Ihanaa, vihdoin!

Kipristellen,

Karo

Työryhmä esittäytyy osa 11

Hei vaan! Minun nimeni on Sara Saxholm. Olen toiminut nyt vähän reilun vuoden Kajaanin Harrastajateatterin teatterinjohtajana (hui!) ja talon aktiivitoimijana jo semmoiset kahdeksan (hui hui!) vuotta. Työt ja toimenkuvat ovat muuttuneet, mutta sydän se sykkii yhä ja edelleen taiteelle, teatterille, tälle paikalle ja ihmisille.

Sudenmorsiammessa olen mukana tuottajana ja säveltäjänä. Uskaltauduin pari kesää sitten säveltämään yhden biisin Valot pois! -esitykseen ja Sudenmorsiameen tuplasin biisimäärän eli sävelsin kaksi. Ehkäpä johonkin seuraavan esitykseen määrä taas lisääntyy ja joskus haaveissani teen musiikkia ihan kokopitkään esitykseen. Sitä ennen on hyvä harjoitella ja ihmetellä teatterimusiikin ihmeyksiä. Vaikka on tämä vaan hienoa, kun omassa päässä syntynyt kappale herää henkiin loistoesiintyjien ja ohjaajan näyttämöllepanossa ja sitä saa vain kuunnella ja ihastella joukon voimaa. Niin ja herkkyyttä Aliinan laulaessa toista biisiä ihan yksinään. Ylipäänsä huomaan minulle sopivan mitä mainiommin työtapa, että saan valmiin tekstin ja maiseman minne biisin rakentaa. Ja laulubiisien tekeminen tuntuu omimmalta. Mitään soittimia kun mainittavissa määrin osaa soittaa. Ja tekstejä en ole sitten yläasteen uskaltautunut kirjoittamaan. Ja voin kertoa, ihan hyvä niin.

Olen hirmu iloinen, että meillä tehdään juuri tämä esitys ja juuri nyt. Huomenna pääsen katsomaan läpimenoa ja odotan sitä kovasti. Tuottajana otan tavoitteekseni opiskella myymistä ja saada katsomoon uusia katsojia (ja toki myös teitä meillä uskollisesti ennenkin käyneitä!).

Tällä hetkellä aatokseni täyttää huhtikuinen Berliini, aurinkoiset päivät, Selman ja elämän ihmettely. Nautin hyvästä kahvista, hyvistä keskusteluista, hyvästä musiikista ja keikoista, hyvästä teatterista ja omasta ajasta. Ja vedestä. Vesijuoksen aina kun voin.

Tervetuloa esityksiin tai käymään Generaattorilla muuten vain! Lupaan keittää kahvit!

Sara

Työryhmä esittäytyy, osa 10.

Hei!
Olen Kim Kihlström, 19-vuotias teatterin harrastaja Kajaanista. Lukioelämän päätin täällä Kajaanin kulmilla 2011 (eli viime keväänä)  ja tämän jälkeen syöksyin empimättä töihin Kajaanin Kaupungin Teatteriin dramaturgian maailmaan. 
Näytteleminen on kiinnostanut minua iät ajat, mutta vasta nyt löysin itseni täältä! Olenkin uusi kasvo Generaattorilla, sillä tämä on niin sanotusti debyyttini, jos sitä voin siksi suinkin kutsua.


Sudenmorsiammen työryhmässä esiinnyn näyttelemisen kuvioissa, joka on ollut omassa pienessä roolissanikin monin paikoin palkitsevaa. Sudenmorsian on lyhyt, mutta loistava, ytimekäs ja taatusti tunteita täynnä oleva esitys, jonka parissa minulla on ollut rattoisia hetkiä kuin myös itse työryhmän kanssa!
Sudenmorsian näytelmä on antanut minulle suurta intoa, myös miettiä näyttelemistä pidemmältä kantamalta. 
Näyttelijän ura siispä taka-ajatuksena! 
Kokemusta ei ole sen enempää, mutta jos selviän tästä, niin kesäteatterissa näyttelijän uran olisi tarkoitus karttua vielä lisää, ehkäpä suuremmassa roolissa, kuka tietää?
Pieni rooli siispä, mutta iso sielu. Toivotaan vain että pienikin kehitys näkyy sitten säkenöivässä ensi-illassa!!!

Muutama kuva treeneistä

Työryhmä esittäytyy, 9. osa

Moi!

Olen Kuvajan Katri, kainuulaistunut Pohjois-Karjalan tyttö. Ensimmäinen Kajaanin Harrastajateatterin esitys, jonka katsomossa istuin oli "Nimeni on Isbjörg, olen leijona" vuonna 2003 (lämmittelivät Seinäjoen keikkaa varten). Sen jälkeen on tullut ahkerasti katsojan roolissa Generaattorilla vierailtua. Viime kesänä olin visuloimassa Suurta Jenkkanäytelmää, ja samankaltaista tonttia mittailen Sudenmorsiamessakin. Visuaalinen maailma tullee olemaan selkeä ja eleetön, pienin yksityiskohdin. Tämä on ainakin tämän hetkinen visioni :) Vajaa kuukautta ennen ensi-iltaa, on olo vielä aika huoleton -kaikki ehtii vielä kääntyä ympäri, mutta onhan tätä aikaa!

Oma kokemukseni teatterin maailmasta tulee kulisseista. Minulla on sekä artesaani-, että artenomitutkinnot teatteria läheltä liipaten. "Teatterialan ammattilaiset" on ammattiliittoni. Leipäni ansaitsen kuitenkin tällä hetkellä Kainuun ammattiopiston kulttuurialalla. Paras leipä on muuten rukiista, ja sen päällä on vihreää pestoa ja tomaattia.

Työtuumintoja

Helmikuu vaihtui maaliskuuksi, ja työtahti kiristyi - hetkellisesti. Viikonloppuna treenataan pitkästä aikaa koko porukalla, kun kohtauksia ja biisejä aletaan naittamaan yhteen. Tiistaina on ihka ensimmäinen koko porukan läpimeno, ja sen pääsee myös ohjaavana opettajana toimiva Koskenniemen Pietakin näkemään. Eletään jännittäviä aikoja! Tiistain jälkeen saadaankin sitten melkein viikon tauko, johtuen minun koulureissustani Helsinkiin. Ja tauko on varmasti paikallaan, itse kullekin.

Maailma hahmottuu vielä tässä vaiheessa hetki kerrallaan. Treeneissä kohtauksista on löytynyt pysäyttävän kauniita hetkiä, aitoja kohtaamisia ja valtavaa energiaa, joka esiintyjäporukasta kumpuaa. Jännittävää, miltä kokonaisuus alkaa näyttämään; onko tarina luettavissa vai onko kaaressa selkeitä puutteita, hyppääkö kokonaisuudesta palikoita huonolla tavalla vai loksahtelevatko palikat kohdilleen. Ohjaajan mieli on malttamaton, ja kaipaa jo kokonaisuutta ja suurempia kaaria.

Muutamia selkeitä palikoita esityksestä vielä puuttuu, mutta olen jättänyt niiden suuremman tuumimisen tiistain jälkeiselle ajalle. Näen varmasti ensimmäisen läpimenon jälkeen kirkkaammin, mitä tuo esitys vielä tarvitsee ja vaatii.

Näen ohjaajan työn tässäkin produktiossa kokonaisuuden hallinan lisäksi myös paljolti epävarmuuksien poistamisena. Yleensä esiintyjät osaavat paljon enemmän mitä kuvittelevat, ja ohjaajan tehtäväksi jää usein heidän kannustamisensa epävarmuuksien ja välillä myös esiintymisen pelon ylitse. Jälleen tässä Harrastajateatterin produktiossa on lavalla hieno, osaava porukka - kunhan kaikki vain rohkenevat kulkea sitä kohti. Mutta hetki kerrallaan, myös rohkeutta kohti. Meillä tuntuu olevan vielä rutkasti aikaa hioa ja hinkata, kirkastaa ja puunata - asia mistä olen sangen onnellinen.

Ripustelin eilen ja tänään lamppuja näyttämön kattoon ja alustavat valot on jo valmiina. Katri tulee tänään taas duunailemaan saliin visujuttuja. Elisa ja Maiju ovat tehneet hyvän urakan puvustuksen kanssa, ja hommat etenee. Vielä on kuitenkin paljon työtä edessä, niin puvustuksen, esiintyjäntyön kuin kokonaisuudenkin kanssa, mutta hyvällä tolalla asiat tällä hetkellä on. Kuukausi ennen ensi-iltaa ohjaajan mieli on yllättävän kevyt ja leppeä.

Huomhuom, muuten. Katsomossa on vain 28 katsojapaikkaa, joten jos haluat varmistaa paikkasi, kannattaa lippuvarauksia tehdä jo nyt. Ensi-ilta on täynnä, jonossa alkaa olla jo puolenkymmentä toiveikasta, muihin esityksiin löytyy vielä hyvinkin paikkoja. Yksinkertaisin menetelmä on laittaa viestiä osoitteeseen kajaaninharrastajateatteri@gmail.com, tai sitten soittaa numeroon 08-626061.

Valosuunnittelijan hanskat riisuen, ohjaajan lapaset pukien,
Karo

työryhmä esittäytyy, osa 8.

Hei,

Olen Elisa Hyyryläinen, 18 –vuotias kajaanilainen opiskelija. Opiskelen kolmatta vuotta lavaste- ja messurakennusta Kainuun ammattiopistossa. Kevään ajan olen työharjoittelussa Generaattorilla, jonka jälkeen valmistun artesaaniksi.

Sudenmorsiamessa olen työskennellyt puvustuksen, lavastuksen ja tarpeiston parissa. Työharjoittelun ohella piirrän, ompelen vaatteita ja katson kauhuleffoja.

Työryhmä esittäytyy osa 7.

Moro!

Minä olen Maiju Huotari. Olen 18- vuotias ja syntynyt sekä asunut Kuhmossa siihen asti, kunnes kolmisen vuotta sitten muutin Kajaaniin ja aloitin opiskeluni stylisti-artesaaniksi. Tarkoitus siis valmistua tänä keväänä. Tulevaisuudessa haluaisin lueskella vähän lisää kirjoja, kuunnella hyvää musiikkia sekä nähdä maailmaa ja ehkäpä vielä opiskella nuoriso-ohjaajaksi.

Sudenmorsian- projektiin pääsin osalliseksi, kun tulin työssäoppimaan Kajaanin harrasteteatterille. Työtehtävät liittyvät lähinnä puvustukseen, lavastukseen ja tarpeistoon.

Tämä on ensimmäinen kokemukseni teatteriin liittyvissä hommissa. On ollut positiivinen kokemus nähdä ja kokea sekä olla mukana auttelemassa projektissa. 

työryhmä esittäytyy 6

Heei! Olen Aliina Tella. Olen syntynyt Lappeenrannassa 1991 ja kasvanut Kajaanissa viettäen kesäni Ruokolahdella, äitini kotiseudulla. Valmistuin lukiosta 2010 ja olin sen jälkeen 9 kuukautta töissä Kajaanin kaupunginteatterilla pukijana. Työsuhteen päätyttyä löysin generaattorin ja ensimmäinen juttuni täällä oli viime joulukuussa ensi-iltansa saanut Radix. Aiempaa lavakokemusta minulla oli sitä ennen hieman.
Tällä hetkellä olen kouluni puolesta töissä Kuluntalahden hevostallilla ja illat kuluvat onnellisesti Sudenmorsiamen parissa. Välillä työskentelen myös Kajaanin Saappaan nuorisotiloilla avointen ovien valvojana.
Sudenmorsiamessa näyttelen Aaloa. Tämä proggis on tähän mennessä tuottanut minulle valtavaa iloa ja rakkauteni teatteriin (ja kaikkeen muuhunkin elämässä) senkuin kasvaa. Jokaisten treenien jälkeen tuntuu etten haluasi pois Sudenmorsiamen maailmasta. Ehkä minussa elää pieni ihmissusi....

Työryhmä esittäytyy, osa 5.

Kuva: Karoliina Kuvaja

Hei,

olen Aki Moilanen ja olen Sudenmorsiamessa mukana enimmäkseen näytellen, pätkittäin myös bändissä. Tällä hetkellä opiskelen basson soittoa Kainuun pop-/jazz-konservatoriossa. Olen ollut Harrastajateatterilla toiminnassa mukana vuodesta 2010.

Elämässä nautin ikävästä huumorista ja haasteista. Sudenmorsiamesta odotan mielenkiintoista esitystä, joka tarjoaa kokialleen musiikillisen ja näyttämöllisen maailman, johon on hyvää upota.