Jos minulla olisi rajattomasti aikaa, lukisin valtavan määrän kirjoja, katsoisin paljon elokuvia ja kuuntelisin hirveästi musiikkia. Jos minun ei tarvitsisi huolehtia ohjaamisen lisäksi muista töistä tai koulusta, voisin keskittyä täysin Kallaksen maailmaan. Jos ei tarvitsisi keskittyä arjen pyörittämiseen Sudenmorsiamen lisäksi, voisin upota romaanin maailmaan täydellä sydämellä ja kadota sinne.
Kaikella on puolensa, ja ehkä on myös hyvä, että joku asia pitää minut kiinni tässä todellisuudessa. On hyvä välillä pudota runollisen myyttisestä maailmasta tähän hetkeen siivoamaan vessoja, maksamaan laskuja ja miettimään, milloin ihmeessä ehdin kirjoittaa 50 sivua asiatekstiä valmistumista varten.
Olen ihminen, joka on vietävissä. Hullaannun hetkessä ideoista, ajatuksista ja maailmoista, jotka sinä samana hetkenä tuntuu vain ainolta mahdolliselta, ainoalta tärkeältä. Haalin käsiini kaiken mahdollisen materiaalin, ja katson hetken todellisuutta vain sen materiaalin kautta. Näin on käynyt muunmuassa hahmoterapian, Eino Leinon, dramaturgian, nostalgian ja Sudenmorsiamen suhteen. Olen upoksissa, kunnes ajatus täyttyy, kunnes löytyy seuraava asia, jota kohti kulkea. Olen nopea rakastuja, kiihkeä rakastaja, mutta yllättävän ailahteleva myös toisten todellisuuksien suhteen.
Kun on vajaa kaksi viikkoa ensi-iltaan ei voi alkaa harmittelemaan ajan vähyyttä. Tai voi, mutta ei se anna tilanteelle mitään uutta - tai ainakaan lohduta viimeisten hetkien kaaoksessa. Mutta niin vain tulee mieleen, että jos saisin vielä yhden vuoden valmistautua (ikäänkuin puolitoista ei riittäisi), tai edes muutaman kuukauden, muutaman viikon, niin ajatukseni olisi taas kirkkaampi, ja maailma näin syvenisi vieläkin suuremmille tasoille.
Anne Bogart, jenkkiläinen teatteriohjaaja, lausuu kirjassaan Ohjaaja valmistautuu sanasen siitä, miten ikinä ei pidä alkaa arvottamaan tilannetta jossa ohjaa. Aina olisi voinut valmistautua enemmän, aina olisi voinut olla suotuisammat olosuhteet, aina olisi voinut tehdä asioita eritavalla. Mutta kun esitys valmistuu, se valmistuu sen todellisuuden läpi, jossa ohjaaja ja työryhmä sillä hetkellä on. Ja se riittää.
Ja Sudenmorsiamesta tulee hieno esitys. Siinä näkyy se maailma ja todellisuus, missä työryhmä tällä hetkellä kulkee. Se on tekijöidensä näköinen esitys, valottaen Kallaksen maailmaa sen omista lähtökohdista. Ja se tekee siitä arvokkaan.
Ja se tuntuu hyvältä.
Esitysten valoajaja oli hetken kadoksissa, mutta onneksi löysimme työryhmäämme Niskasaaren Jaakon, joka pelastaa tästä pulasta. Skitsofreeninen ohjaaja/valosuunnittelija/dramatisoija/koreografi -persoonani on päässyt viimein tekemään valotilanteita ja olen onnellinen, että pian voin heittää sen pallon Jaskalle. Tänään upotaan taas maailmaan Ruthin, Aalojen ja Priidikien kanssa, ja huomenna mukana on taas koko esiintyjäporukka. Viikonloppuna on vuorossa tekninen läpäri ja ensimmäinen valmistava. Ensi-iltaa kohti.
Karo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti