Teatteri
Sudenmorsian, Kajaanin harrastajateatteri. Ensi-ilta 30.3. Generaattorilla. Aino Kallaksen romaanin pohjalta dramatisoinut Karoliina Kuvaja. Ohjaus, koreografia ja valosuunnittelu: Karoliina Kuvaja. Visualisoija: Katri Kuvaja. Musiikin sävellys: Juho Hannikainen, Samppa Heikkinen, Matias Nieminen, Sara Saxholm. Esiintyjät: Hanna-Mari Hotta, Aliina Tella, Samppa Heikkinen, Aki Moilanen, Ilkka Niskasaari, Anni Koskela, Anni Mikkonen, Iiro Tuovinen, Kim Kihlström, Anttiesko Ronkainen. Orkesteri: Samppa Heikkinen, Juha Karjalainen, Jari Karjalainen, Aki Moilanen, Juho Mäkäräinen, Matias Nieminen, Anttiesko Ronkainen.
Kaunis ja hurja – sellainen on Kajaanin harrastajateatterin klassikkoa avaava Sudenmorsian. Karoliina Kuvajan ja aiheelle antautuvan työryhmän käsissä Aino Kallaksen myyttinen tarina viettiensä valtaamasta Aalosta ja yhteisön tuomiosta taipuu esitykseksi, jota voi todella lukea monin tavoin.
Vaikka se ei lukitse yhtä tulkintaa, se on esityksenä selkeämpi ja tarinana ymmärrettävämpi kuin aiemmat näkemäni Sudenmorsiamentoteutukset.
Intohimosta ja vapaudesta, rakkaudesta, halusta ja mustasukkaisuudesta, yksilöstä ja yhteisöstä, naisen oikeudesta päättää itse, olipa kyseessä hänen kutsumuksensa tai seksuaalisuutensa – kaikesta tästä näyttämöballadi kertoo.
Yhteen tuntiin Kuvaja ja ryhmä ovat tiivistäneet olennaisen ihmissudeksi muuttuvan, Metsän hengen valtaan joutuvan Aalon kohtalosta. Yhteisön demonisoima Aalo ei voi enää naisen hahmossaan palata kylään ja kotiin, miehensä ja lapsensa luo.
Valinta jakaa Aalon rooli kahdelle ja Priidikin, hänen metsänvartijamiehensä, rooli kolmelle näyttelijälle tuo lisää sävyjä tulkintaan. He toistavat ja jatkavat repliikkejään.
Aalon ja Priidikin tarinaa kertoo myös kyläyhteisö tragedian kuorona.
Näyttelijäntyöstä välittyy luonteva läsnäolo. Ilmaisussa on herkkyyttä, jopa outoa suloutta, joka vuorottelee vimmaisen, fyysisen liikkeen kanssa. Arkaainen teksti on omaksuttu vivahteineen. Se soljuu kauniisti.
Tiheätunnelmainen, musiikin ja läähätyksen tahdissa sykkivä esitys viettelee katsojan samalla tavalla kuin susien kutsu Aalon. Orkesteri myötäelää tarinaa, vie sitä eteenpäin sen sisältä käsin.
Samoin kuin musiikissa kulkee Aalon kehtolaulu ja Priidikin teema, puvustus osoittaa Aalot, Priidikit ja Aalon muodonmuutokset. Hieno yksityiskohta ovat Priidikin paidan havuaiheet.
Näyttämöratkaisussa yleisö on osa kyläyhteisöä. Katsomon tuoleista muodostuu piiri, jossa on neljä kulkuaukkoa esiintyjille. Näyttämön takaosassa soittavat sudet orkesterina. Musiikki ja jalkojen töminä esiintyjien kiertäessä kehän ulkopuolella siirtyy fyysisinä tuntemuksina kehoon.
Vellova liike aitauksen sisällä tuo mieleen poroerotuksen kirnun.
Pyynnöstä me siirrämme tuolejamme metrin sisemmäs: kehä Aalon ympärillä käy yhä ahtaammaksi.
Yhteisön jäseninä me saamme myös valita paikkamme, kun murhenäytelmä rikkoo ihmisten yhteydentunteen. Me hajaannumme.
Sinikka Viirret
Linkki Kainarin sivuille tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti